Minusta oli tullut koko perheen yhteinen syntipukki. Kaikki, mitä meillä tapahtui, oli loppujen lopuksi syytäni. Syyllisen osa on siitä epämukava, että siinä pysyy koko ajan valokeilassa, minä joka yritin olla mahdollisimman huomaamaton. Aina oli jotain, mistä pääsi sanomaan, roskia ei ollut viety, ei imuroitu, tiskaamatta, listahan on loputon. Hoidin täysin talouttamme aina kun  ryyppyputki oli päällä, kävin kaupassa, siivosin, pesin pyykkiä.

Kun Martti pahoinpiteli äitiäni, käänsi äitini aina asiat niin, että kysy Vikiltä vaikka, Viki tietää. Ja sittenhän sitä minulta kyseltiin. Hän törötti viinapullonsa kanssa onnellisena, kun Martti riepotteli minua ja näin ollen sai itse olla rauhassa. Mieluummin minä kuin hän.

Ja jos ei Martti minua rankaissut, niin sitten äiti katsoi, että kurinpalautus on tarpeen. Olen niin monet kerrat itse hakenut Koivuniemen herran metsästä, jotta mamma voi antaa selkään, että olen seonnut laskuista ajat sitten. Vaikka ainahan se oli ollut kova pieksemään. Ja toisaalta, kyllähän minä monet selkäsaunani ansaitsinkin, sillä sellainen piru minun mielessäni asui, jotta kaikkeni tein, että sain asiat sotkettua.
Vallankin tykkäsin härnätä äitiäni kun se oli aivan tuhannen humalassa, niin pitkään että hän lähti ajamaan minua takaa talon ympäri. Siinä sitten juostiin ympyrää, minä vikkelillä kintuillani edellä ja äiti hoipertelemassa perässä huutamassa törkeyksiä.  Hullulla on halvat huvit.

Tai sitten se oli vaan sellaista 70-luvun extremeä.