-Kyllä mulla kerran oli sydän, mutta se jääty sun käsiis-
(Niskavuoren Heta)
Onko oikein vihata äitiään? Onko oikein tuntea halveksuntaa ihmistä kohtaan, joka on antanut sinulle elämän?
Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin äitini on alkoholisti. Olen monesti yrittänyt irrottautua hänen otteestaan, huomatakseni vain, että hän on taas elämässäni.
Muutin vuosia sitten satojen kilometrien päähän hänestä. Eikä se ollut edes ensimmäinen kerta. Ja yhtenä kauniina päivänä tajusin, että hän oli jälleen tullut perässä ja ostanut talon, minun taloni vierestä. Niinpä me sitten elämme tänäänkin elämäämme, rinnakkain.
Äitini lempisanontoja on, että Viki on maailman vittumaisin ihminen. Tätä viisautta hän jakelee kaikille, jotka vain malttavat kuunnella.
Onkohan hän koskaan pysähtynyt miettimään, miksi minä olen maailman vittumaisin ihminen? Minähän olen hänen "rakkauden" tuotos, minä olen juuri sitä, miksi hän on minut tehnyt.
Elän todella rankkoja aikoja juuri nyt, lapsuuden aiheuttama pahan olon purkaminen tekee minut niin haavoittuvaiseksi ja itseeni käpertyneeksi, että minulla ei juuri nyt olisi energiaa mihinkään muuhun. Haluaisin kerrankin elämässäni elää tämän hetken vain itselleni, jotta joku päivä olisin edes vähän ehjä. Kuitenkin, tässä pari päivää sitten (taas jälleen kerran) kun tulin pitkän päivän jälkeen kotiin, äitini makasi minun pihamaalla sammuneena, auton ovet retkottivat selällään ja radio huusi täysillä. Menin ja herättelin hänet siitä ja taas se alkoi: Kun minä en välitä hänestä, kun minä en ymmärrä. Lävitseni löi niin jumalaton viha, oli onni, että lähelläni ei ollut mitään, millä olisin voinut hänet hengiltä ottaa. Kuitenkin, nostin hänet maasta ja hoidin lääkäriin hakemaan sairaslomaa, sillä hänen olisi pitänyt olla töissä.
Inhottaa, että minä leikin niin hyvää ihmistä. Kun en kumminkaan ole. Miksihän minä en vain jättänyt häntä siihen maahan makaamaan: selvittäköön itse sotkunsa?
Sairasloma järjestyi kahdeksi viikoksi, eilen alkoi tulla uutta pommitusta puhelimitse: Minä tapan itseni, minulla on niin paha olla. Miksi minä en auta.
Voi äiti rakas, kun kerrankin toteuttaisit uhkauksesi.
Ja minäkin pääsisin vihdoinkin vapaaksi.
Hienoa, kuinka joku pystyy puhumaan näin omasta tuskastaan.
Sen perusteella, mitä olen lukenut ovat kokemukseni samankaltaisia. Minulle tapahtuneet asiat ovat vähämmän pahoja.
Isäni oli väkivaltainen ja äitini on juoppo. He onneksi erosivat. Nyt äitini sotkee minun ja veljeni elämät, vaikka olen kertonut, että hän ei ole elämäämme tervetullut. Isäni kanssa välit ovat hyvät ja hän on paljon rauhallisempi.
Noita: "kukaan ei välitä" kommenteja äitini kertoilee omalle suvulleen, jotka ovat osa aivan sokeita äitini "virheille". Vituttaa, ahdistaa.
Älköön kukaan väheksykö omia "vammojaan", ei sellaisia ole olemassakaan kuin että sinun on pahemmat kuin minun. Jokaisella meillä on elämässään ne omat kipupisteet, ne voivat johtua erilaisista tapahtumista ja erilaisista sattumista, mutta yhtä kaikki yhtä kipeitä saajalleen.
Kiva kun piipahdit kylässä ja vielä kommentin kera. Halaus sinne omaan "äitihelvettiisi".
Olen aina sanonut, että sinä päivänä, kun vien äitini haudalle kukkia, olen vihdoinkin vapaa. Kauhean pahasti sanottu, mutta en enää usko mitään muuta keinoa vapautua hänen ikeestään.
Ihanaa viikonloppua Anonyymille! *Halaus takaisin*
Voimia kovasti toivon Sinulle!
ymmärrän täysin sinun tunteesi, olen ihan samaa miettinyt omalle kohdalle, että sitten vasta olen vapaa, kun häntä ei enää ole.
Minä toivotan jaksamisia myös sinulle.
Molemmat ovat juoppoja, äitini mies ystävä soittelee minulle ja siskoilleni: '' teidän äiti lähti taas huoraamaan ''
Ja kun puhumme äitimme kanssa, hän kertoo
että heillä oli taas tappelu ja mies oli hakannut hänet. Pahin riita oli se,
kun puol isäni, oli lyönyt äitiäni kasvoihin. Ja äitini oli puollustautunut ja lyönyt puukolla keuhkoihin. Äitini oli puolivuotta linnassa, ja vakuuttaa että on pahoillaan, ja että ei halua meille samallaista tulevaisuutta.
Onneksi biologinen isä on terve, ja on päässyt yli kaikesta, hän joi usein äitini takia, mutta sain hänet lopettamaan ja pakotin äitini muuttamaan pois.