Ja voi kuinka katkeraa se onkin välillä.
"Vaikka tamma puttaalla huorin tekee, niin se on minun syy."
Olen jo joskus aikaisemmin teille kertonut, miten minä olen kantanut syyllisen osaa koko elämäni. Vaikka mitä tapahtui, niin jollain kummalla siitä tehtiin aina minun syntilistalleni uusi lisättävä ja se todella riipoo minua. Muistan lapsuudesta erään kerran, kun porukat olivat olleet monta päivää aivan sekaisin ja heillä oli ollut siinä jossain välissä tilipäivä. Jostain ihmeellisestä syystä, he olivat nostaneet suuren summan rahaa lompakkoonsa, yli 3000 tuhatta markkaa, joka siihen aikaan oli todella iso summa. Ja tuo raha hävisi heidän lompakostaan.
Minusta tehtiin syntipukki, varas ja valehtelija. Olin kuulemma varastanut ne ja niinpä kuulustelut aloitettiin. En tiedä mihin olisin päätynyt, ruumishuoneelle vai teho-osastolle, jos veljelleni ei olisi jossain vaiheessa potenut omantunnontuskia ja hän tunnusti vieneensä nuo rahat. Olivat poikien kanssa ostaneet pimeää viinaa, ajelleet taksilla ja muutenkin laittaneet elämän risaiseksi. Tuhlanneet koko summan.
Veljeäni ei tapauksen johdosta sen kummemmin rangaista, mutta minua oli jo ehditty, niin monin tavoin.
Nyt jouluaattona äitini osoitti minulle mieltään, kun toi meille siskoni koiran, joka hyökkäili meidän koirien kimppuun, sotki paikkoja ym. Minä yritin ystävällisesti hänelle sanoa, että voisiko ainakin ruoan ajaksi koiran viedä hänen talolleen, että saisimme ruokarauhan. Äitihän otti huolella nokkiinsa, toivotti puolen päivän aikaan hyvää loppuelämää oven raosta. Kun olen niin paha ja pikkumainen.
Tuli kuitenkin joulupöytään syömään, mielenosoituksellisesti ei syönyt paljon mitään, kun "tuli niin paha olo" meillä.
Myöhemmin aattoiltana siskoni lähti nukkumaan ja hänen miehensä jäi meille vielä istumaan. Joi punaviiniä aika reippaasti, tuli melkoiseen humalaan. Seuraavana aamuna siskoni tulee meille räyhäämään, että kun minä tahallani ihmisiä juotan. Sanoi tämän ja hävisi ovenraosta. Ei kiitosta, ei mitään. Ei edes käynyt tänään hyvästelemässä kun kotiinsa lähti. Ja näille ihmisille minä hamstrasin 400 eurolla ruokaa ja hyvää kaappiin, että ei ainakaan nälkä tule.
Kyllä minä olen niin paha ihminen, kun minä ajan koirat yönselkään jopa jouluaattona ja juotan kumppanit väkisin humalaan. Luulisi, että olisi jo tähän kaikkeen tottunut, mutta kun ei vaan ole.
Ja tiedän, että tämä kuulostaa pikkumaiselta, mutta kun oikeasti; olen niin pitkään ollut kaikkeen ympärilläni tapahtuvaan pahaan syyllinen, että minä en enää jaksaisi. Kun oikeasti yritän olla vain hyvä, yritän kaikkien puolesta olla ja mennä niinkuin oikein on. Mutta kun mikään ei riitä.
Mitä sitä pitäisi tehdä, että minusta tulisi heidänkin silmissään edes jollain lailla hyvä ihminen?
Voimia sinulle ja parempaa Uutta Vuotta!
Ymmärrän, että itselläsi on varmasti ristiriitaisia tuntemuksia sisarustesi ja etenkin äitisi suhteen. Mutta kannattaa nyt ajatella myös niitä omia voimavarojasi! Viki, sinun ei tarvitse olla se ainainen tunteiden jätesanko ja paskaämpäri. Et ole olemassa vain heitä varten.
He ehkä ovat liiaksi tottuneet siihen, että sinä olet aina siinä. Käyttäytyvät he millä lailla tahansa.
Viki, olet hyvä ihminen. Ei sinun tarvitse sitä todistella kenellekään. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa.
Voimia. Ja onnea uuteen vuoteen!
Luulen, että vaikka seisoisit viisi vuotta päälläsi ja varpaistasi tihkuisi heille kultarahoja, ei se riittäisi. Sinä olet syntipukki, kaatopaikka ja perheen musta lammas, kaikesta päätellen.
Ei ihmisille, jotka toimivat noin, mikään tunnu auttavan. Ainakaan minun omassa elämänpiirissäni ei ole auttanut. On ollut pakko ottaa etäisyyttä ja jopa katkaista kokonaan joitakin välejä. Sekin sattuu ja siitäkin tulee syyllisyyttä, mutta se on pienempi paha kuin jatkuvana roskiksena eläminen.
Pikkumainen, sinäkö? Kaikkea muuta. Pidä puolesi. Nuo joulukokemukset ovat ihan käsittämättömiä. :(
Sinun täytyy sana se heille. Ehkä monta kertaa. Jos eivät kuitenkaan ymmärrä niin valitettavasti sinun olisi hyvä miettiä sitä etäisyden ottamista. Valitettavasti se on niin, että jotkut ihmiset eivät kykene näkeämään omia virheitään saatikka sitten niin että kasvaisivat niistä. Sinun ei tarvitse kerta toisensa jälkeen enää ottaa henkisesti turpiin. Hoida itseäsi. Hekin voisivat hoitaa itsensä. Sinun ei tarvitse huolehtia heistä. Se saattaa kääntyä hyväksikäytön puolelle. Ja taas tuottaa sinulle lisää tuskaa.
Olet jo hyvällä mallilla toipumisen suhteen. Ole terveesti itsekäs.
Ja muistan kyllä samaa, että suhteessa ollessamme jos joku lapsi loukkasi itseään keittiössä ja exä oli olohuoneessamme (joka on siis tupakeittiö) ja minä makuuhuoneessa, se lapsen loukkaantuminen oli jotenkin minun vikani... Ja minähän TUNSIN SYYLLISYYTTÄ, voi kuinka tunsinkaan olevani hirveä ja huono äiti, kelvoton konsanaan.
Edelleen tunnen, ei siitä opi vuodessa eikä kahdessa eroon. Se vaatii todella pitkää uudelleenohjelmointia ja toistoa, mutta hiljaa hyvä tulee... Meidän pitäisi vain oppia arvostamaan itse itseämme ja olla välittämättä muista koska kuten aikaisemmat kommentoijat sanoi, on loppujen lopuksi ihan sama mitä teemme, niin silti olemme yhtä pahoja ja syyllisiä heidän silmissään.
Mutta eiköhän sekin päivä joskus tule jolloin meille on ihan sama mitä he ovat meistä mieltä ja silti tiedämme arvomme :-)
Aamulla heräsin tekstiviestipommitukseen, siskoni laitteli herttaista viestiä tyyliin; "katsoisit peiliin, tiedätkö Viki että se on hyödyllinen taito jopa sinulle".
Tunnen itseni niin roistoksi ja pahaksi taas. Kaduttaa, että sanoin äidilleni yhtään mitään, kaduttaa kaikki niin paljon.
Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja sitä on elettävä vaan näin.
Voi paska.
Ole luja päätöksessäsi! Sinä olet oikeassa!
Minusta tuntuu, että sisaresikin on aivopesty sinua syyllistämään. Toisaalta luulen, että hän saattaa pelätä harmonian särkymistä ja sitä, että joutuu olemaan huolissaan ädistään ja siksi hän syyttää sinua, jos rohkenet toimia oikein.
Sinä et tosiaan ole se paha ihminen etkä roisto!