Pakko reagoida edellisessä postauksessani saamiin kommentteihin tai lähinnä Iiun peräänkuulutuksesta lähimmäisen rakkauteen. Ja siihen, miten jokaisen meistä pitäisi välittää ja reagoida siihen jollain lailla, kun näkee että jollakin asiat eivät ole hyvin. Varsinkin jos kyseessä on lapsi. 

Uskon vakaasti siihen, että jokaisella meistä on lähellään joku, joku on joutunut väkivallan kanssa tekemisiin. Voi olla että et tiedä tätä, mutta jos asioita alkaisi penkomaan, saattaisit yllättyä: väkivalta on ikävä kyllä hirvittävän yleistä. 

Liidän ajassa nyt hurjasti eteenpäin ja kerron teille tarinan, liittyen siihen, kun kukaan ei tahdo tietää. Vielä tänäkin päivänä ihmettelen tarinan vierailijaa, että miten oikeasti joku voi olla noin tunteeton? 

Martti oli tuonut jonkun työkaverinsa meille ryyppäämään, pitämään hauskaa. Jossain vaiheessa yötä asiat valuivat jälleen kerran silmittömäksi riidaksi, jossa ensin hän hakkasi äitiäni ja kun sekään ei vielä häntä saanut tyytyväiseksi, hän otti silmätikukseen minut. 
Olin tuolloin iältäni ehkä 13 tai vähän vanhempikin. Hän hakee minut alkuyöstä sängystäni, nukuin sen aikaisen asuntomme yläkerrassa. Hän raahaa minut alakertaan tukasta. Repii siis portaat alas, niin että minä liuún mahallani. Olohuoneeseen minut saatuansa potkujen kera, hän alkaa vieraan läsnäollessa minua läiskimään ja lyömään, huutaen mielipuolisesti jotain. Minuun sattuu jälleen niin kovasti. En mahda mitään, mutta alan itkemään ja huudan tälle vieraalle että tule auttamaan, auta minua, tee jotain. 
Vieraamme istuu sohvalla, juo oluttansa hieman häpeillen, mutta ei tee mitään. Ei katso minua silmiin, vaitonaisena vain nauttii juomaansa. Jossain vaiheessa pääsen Martin otteesta irti, raahaudun vieraan jalkoihin ja pyydän; auta minua, mene ja soita poliisit. Tee jotain. 

Martti jatkaa hakkaamistani, lyö, solvaa ja potkii. Kertoo vieraallemme, miten tämmöisiä orastavia huoran alkuja on vähän opetettava tavoille, ei ne muuten mitään tajua. Minä uskon koko ajan siihen, että tuo muukalainen jossain vaiheessa tulee ja pelastaa, eihän kukaan normaali ihminen voi vain tälläistä katsoa eikä tekisi mitään. 

Ilta etenee näissä samoissa merkeissä, jo useamman tunnin ajan ja minä alan olla loppu. Jossain vaiheessa Martti ottaa paksun rautaputken ja käskee minun laittaa pöydälle käteni, sormet levälleen. Minä asetan käteni sormet harittaen pöydän kannelle ja hän sanoo: Ja katsotaanpa nyt, miten kova sinä olet? 

Hän lyö rautaputken täysillä pöydän pintaan, juuri niin, etteivät ne osu sormiini, mutta eivät paljon muutakaan. Välillä putki tavoittaa kynteni, sormia kihelmöi ja sattuu, mutta päätän, että tuolle sialle en sitä tyydystä anna, että valitan. Martti jatkaa putkella hakkaamista jonkin aikaa, kunnes vieraamme päättää, että nyt on aika lähteä kotiin. 

Huokaisen helpotuksesta, sillä aivan varmasti hän nyt lähtee ja soittaa poliisit. Pakko. Ovi sulkeutuu ja minä piristyn, sillä apu on tulossa. 

Kidutus ja hakkaaminen jatkuvat vielä muutaman tunnin, kunnes aamu alkaa nousemaan. Martti väsähtää, olihan hänellä kovin ahkera yö takana ja nukahtaa. 

Minä istun typertyneenä, apua ei koskaan saapunut. Miten on mahdollista, että joku näki mitä tapahtui, mutta ei tehnyt mitään. Sisälleni kertyy silmitön viha: jos ikinä enää tapaan jossain tuon vierailijan, minä lyön ensin ja kysyn vasta sitten .

Miten on mahdollista, että kukaan ei välitä? 

MUOKS* Näin käy kun kukaan ei välitä. Minua järkytti suuresti Baby P:n kohtalo, voi pientä lapsiparkaa, miten erilailla asiat voisi olla, kun joku olisi ajoissa puuttunut. Tapaus on aivan järkyttävä, miettikää kuinka paljon Hänen kaltaisiaan lapsia maailmassa on?
Ainoa lohtu asiassa on, että nyt Baby P on jossain, missä kukaan ei enää satuta häntä eikä hän tunne kipua.