Tottumus on varmaan näissä asioissa se kovin tekijä. Jos tilanne menee pahemmaksi pikku hiljaa, siihen tottuu, eikä pahentumista enää näe, asiat ovat ikäänkuin aina olleet samalla "normaalilla" tolalla.

Ja muutenkin ihmisillä on taipumus nähdä toisistaan se mitä heille halutaan näyttää, mikäli he haluavat ylipäänsä nähdä jotain sen lisäksi mitä uskovat näkevänsä. Joillekin ihmisille voi läväyttää sen pahan olonsa näkyville ja kuuluville, eivätkä he silti näe tai kuule mitään.

Ja siksikin sinne terapiaan on hyvä päästä kun kokee tarvitsevansa tukea. Ehdottaisin, että käyt pikimmiten työterveydessä tai päivystyksessä vähän vauhdittamassa tietäsi hyvinvointiin, kyllä tuo sinun kärsimyksesi varsin kohtuuttomalta yhdenkään ihmisen kannettavaksi tuntuu.

Joskus kauan sitten, kun itse vaelsin siellä syvimmässä synkimmässä mustassa, minne voi vajota harhailemaan, oma äitini "ei koskaan" nähnyt missä mennään.
Hämmästyin pari vuotta sitten, kun hän silloisen elämänmuutokseni yhteydessä sanoi: "Pelottaa jos sinä taas masennut, etkä jaksakaan." Että oli se sitten kuitenkin nähnyt, huomannut. Hällä vaan ei ollut keinoja tehdä asialle "mitään".

Minä olen iloinen ja ylpeä sinusta, että sinä sinne terapiaan lähdet! Ota kaikki apu vastaan mitä tarjolla on! Se helpottaa, auttaa. Luota itseesi!

Onko sinulla mahdollisuus ottaa sairaslomaa, sinä olet täysin burnutissa tällä hetkellä, et vain itse näe. Minäkään en nähnyt aikoinaan, vaikka koko työyhteisö tiesi etten työkuntoinen. Kukaan ei vain sitä ääneen uskaltanut sanoa. Kun totaalinen romahdus täysin keskellä päivää, kesken työn tapahtui, työterveydennhoitaja tuli paikalle ja soitti välittömästi minulle ajan psykiatrille.Hänelle olen ikuisesti kiitollinen asiasta, itse en olisi koskaan sitä ymmärtänyt tehdä. Sitä en tiennyt miten kerron miehelleni asian, tämänkin asian tämä ihana ihminen lupasi tehdä puolestani. Soitti miehelleni ja kertoi mikä minun on ja että tarvitsen tukea, rauhaa ja apua. Siitä lähti monen vuoden itsensä etsintä ammattiauttajien kanssa. Onko sinun mies varmasti oikea mies sinulle? Minä erosin myöhemmin, mieheni ei loppujen koskaan ymmärtänyt miksi sairastuin, ja hänen mielipiteensä oli ettei tarvitse ruikuttavaa, masennukesta kärsivää naista rinnalleen. Jopa pienet lapsemme olivat hänellä ilmaa siinä vaiheessa. Joskus ero on todella paikallaan, vaikka mitään varsinaista syytä ei ole. Omassa blogissani olen vähitellen alkanut kertoa myöhemmästä miehestä, jonka kanssa olin kihloissa ja avossa yhdeksän vuotta. Niiden asioiden käsittely on vielä pahasti kesken. Entisen mieheni kanssa olemaan nykyään hyvissä väleissä, jo lastenkin vuoksi se on hyvä asia.

Ei minulla olisi kuin kestettävänä 20.12 saakka ja sitten olisi yli viikon vapaa. Joten yritän sinnitellä sinne saakka, vaikka tunnenkin tällä hetkellä tekeväni työni äärettömän huonosti.

Eilen illalla jätin ottamatta unilääkkeeni, kun ajattelin että en enää tarvitse ja sen seurauksena sain nukuttua vain muutaman tunnin. Tänään ollaankin sitten sinnitelty miten kuten töissä, milloinhan minä opin?

Kohta kuitenkin pääsen parin päivän vapaalle, jotka tosin on täynnä ohjelmaa mutta yritän levätä jossain vaiheessa. Kun vain saisi hetken olla yksin.

Sitä minä toivoisin.

Minäkin saan samanlaista kohtelua kotona ja aina riitaa jälkiruoaksi. Olen samaa mieltä kuin frida, onkohan se oikea mies sinulle. Minä olen päättänyt, että minä ansaitsen parempaakin kohtelua ja aion ottaa hatkat. En vielä tiedä koska ja kuinka, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Ehkäpä terapiasta saisi apua tällaisiinkin ongelmiin eli siihen, miksi suostuu olemaan se, jonka päälle kaikki paska kaadetaan.
Levollista itsenäisyyspäivää sinulle!

Täältähän löytyy hengenheimolaisia. Kiona, juuri tuon paskan vuoksi jätin nykyisen exän. Vik, sinun on otettava elämäsi omiin käsiisi, varpaisiisi, hiustenjuurisi, ihan mihin tahansa. Sinä olet ihminen, Nainen. Kukaan ei ansaitse kohtelua, jossa toista ei ymmärretä, auteta, tueta. Kukaan ihminen ei ole olemassa vain toisen vuoksi. Itse olen antanut olla itseni siinä paskassa, mutta onneksi olen nyt päässyt siitä pois. Minä en tiedä miten saisin yhteyden muihin samaan kokeneisiin, kuten kiona, iiu ja ketä muita tällä sivustolla on käynyt. vertaisihmisiä. Niitä tarvitsee kaikki, jotka ovat kokeneet samantyyppistä kylmää julmaa kohtelua. Omassa blogissa pohdin monia asioita. Jostain syystä, Viki, sinun blogisi on saanut minussa jotain liikkeelle, ja olen alkanut kirjoittaa niitä asioita joista en ole ennen kirjoittanut. Eheydyn lisää, sinulla on se alkamassa, koska olet täällä. Paikalla. Olemassa. Naisena. Sinuna vaihtaisin blogin nimeä. Nyt!

Frida, kiva kuulla, että saat jotain blogistani. Vai uusi nimi, miksihän tuon nimeäisi, heh. ;)
Vertaistuki on varmasti hirmuisen tärkeää, itseltäni olisi ainakin jäänyt moni oivallus tekemättä, jos ei oli kommenttejen jättäjiä. Joten kiitos vaan jälleen kerran tuhannesti.