Hei Viki!

Iso askel. Hieno homma. Eli ensin menet varmaan erikoissairaanhoitajan vastaanotolle, hänen kanssaan käytte perusasioita läpi. Syitä miksi olet hakeutunut poliklinikalle, ihan yleisiä tuntemuksia yms. Erikoissairaanhoidon rinnalle otetaan myös yleensä säännölliset lääkärikäynnit, ja sinulle tulee oma lääkäri. Sitten yhdessä pohditte olisiko joku lääkitys esim. paikallaan vaikeiden asioiden käsittelyn tueksi.

Yleensä poliklinikalla käydään muutama kuukausi, säännöllisesti kerran viikossa. Samalla erikoissairaanhoitalla siis. Tämän jälkeen kun sinusta on tehty jonkin sortin arvio/alustava diagnoosi. Niin aletaan etsiä sopivaa kuntoutusmuotoa; psykoterapiaa, ryhmäkeskusteluja. Mitä vain mikä potilaalle itselleen parhaiten sopii.

Yleensä poliklinikalla käynti jatkuu myös terapian aikana.

Tässä tälläinen karkea menettelymalli, jokaisella se on toki henk. kohtainen riippuen omasta psyykkisesta hyvinvoinnista ja tuntemuksista!

Voimia Viki!

-Andre.

Niin ja lisäyksenä! Älä suotta jännitä Viki. He ovat siellä vain- ja ainoastaan sinua varten.

Tsempillä.

- Andre

Rohkeasti vaan! En tiedä onko miten yleinen käytäntö, mutta ainakin joissain paikoissa saa toivoa ja vaikuttaa siihen, millaisen henkilön kanssa yhteistyöhön alkaa. Itse sain toivoa terapeutilta "luonteenpiirteitä", jotka minua miellyttäisivät ja myös päinvastoin, kertoa minkä luonteista en missään nimessä sietäisi ja haluaisi. Itse halusin esim, että terapeutti olisi aktiivinen kyselijä, topakka ja puhelias. En missään nimessä halunnut jotain hissuttelijaa, mumisijaa ja tuolissaan hiljaa huokailevaa piipittäjää, noin karrikoidusti.

Siellä arvioidaan terapian tarve. Eli yhdessä voi miettiä esim. sitä, kuinka usein haluaa käydä juttelemassa. Todella hyvä, että sait ajan! Eikä se mykkyys mitään haittaa, sitten on vain hiljaa.
Minua jäi niin kaduttamaan viime kommentissani kun kehoitin sinua pysymään vahvana, että olen ajatellut sitä paljon. Eihän aina tarvitse olla vahva. Eikö oikeastaan olekin tärkeää, että voi olla heikko silloin, kun sen aika on?

Minä niin paljon tahtoisin olla vahva. En ole ollenkaan sinut itseni kanssa nyt, kun en oikein..hallitse tilannetta?
Itseni tuntien, tulen vielä kamppailemaan kovasti, että menenkö koko terapiaan, koska edelleen minulle terapiaan meneminen tarkoittaa samaa, kuin epäonnistua.

Mutta epäonnistunuthan minä olen. tietyllä tavalla.

Tänään meillä oli työpaikan joulukahvit, jossa pidettiin puheita, palkittiin vuoden parhaita työntekijöitä ym. Sain erikoismaininnan "ansioistani", kaikki taputtivat ja vihelsivät minulle. Istuin penkissä pää alaspäin, häpesin ja melkein purskahdin itkuun, koska tilanne oli minusta niin ahdistava -liikaa huomiota, liikaa kaikkea.
Illalla kun ajelin kotiin, sain paniikkikohtauksen ja helvetti oli taas irti.

Ehkä minä siis todellakin olen avun tarpeessa. Mutta sen hyväksyminen on todella vaikeaa.

Ja suokaa minulle anteeksi sekopäinen sepustukseni, mutta olen vähän tööt- liikaa ajatuksia, liikaa yhdelle päivälle tapahtumia.

Ehkä huominen on taas parempi.

Hyvää viikonloppua kaikille.

Hienoa, että asiat etenevät ja pääset terapiaan. Muut ovat jo sanoneetkin hyviä neuvoja asiasta, lisään vain oman yhden selviytymiskeinoni: joskus, jos on tuntunut etukäteen (tai vaikkei ole tuntunutkaan), olen saattanut kirjoittaa muistiin asioita ja tulostaa ne terapeuttia/lääkäriä varten. Minun on joskus vaikea puhua asioitani, jos olen hyvin väsynyt tai huonossa kunnossa muuten. Silloin tuo teksti auttaa. Joko annan sen kokonaan terapeutin luettavaksi tai sitten poimin siitä itse asioita, mistä jutellaan.

Joskus olen printannut myös päiväkirjastani otteen tai pari ja olemme sitten käsitelleet terapiassa niitä asioita.

Ja hei, aivan mahtavaa, että olet saanut töissä tuollaista palautetta! :)

Hyvää viikonvaihdetta.

Musta tuntuu hassulta, että koet terapian epäonnistumiseksi, kun itse ajattelen sen oikeutena ja mahdollisuutena. Monet jotka todella tarvitsisivat ja hyötyisivät, jäävät syystä tai toisesta ilman terapiaa. Kun menet tapaamiseen, niin sun ei kannata ainakaan vähätellä ongelmiasi, koska ei ole itsestäänselvyys, että terapiaa myönnetään. Puhut vain niin kui8n asia on ja muistat että sun ongelmasi on yhtä tärkeitä ja vaikuttavat yhtälailla elämääsi ja tulevaisuudenratkaisuihisi, kuin muidenkin joilla on isompia tai pienempiä ongelmia. Psyykkiset ongelmat vaikuttavat myös lapsiin ja siksi on hieno juttu jos saat apua jo ajoissa.

Tuo terapiassa käynti ei ole missään nimessä epäonnistumista, vaan vahvuutta auttaa itseään, ihan samalla tavalla kuin on fiksua käydä lääkärissä, jos on kipeä.

Arvioinnissa arvioidaan, millaista apua tarvitset. Eli sinun pitäisi pystyä kertomaan tilanteestasi: itse kirjoitin ylös miksi elämä oli ja tuntui liian vaikealta ja mihin ongelmiin tarvitsen apua, ja printtasin mukaan pari sivua päiväkirjaa lapsuudenmuistoista. Lykkäsin sen tulosteen sitten hoitajalle siinä vaiheessa kun en osannut puhua, ja hoitajalle tämä oli ilmeisesti ihan tavallista.

Jos kemiat arvioijan kanssa eivät pelaa, niin ei se mitään vaikuta: arvioijalla on tietyt kriteerit, jonka mukaan hän laittaa sinun tietojasi ylös ja arvioi niiden perusteella, että ketä tai millainen tiimi sopisi sinua auttamaan. Arvioinnissa tuo oma kertomus on oleellisin, mutta voi olla että hän täytättää sulla myös jotain rasti ruutuun -kyselytestejä, esim. masennustestin.

Terapeutin kanssa tuo henkilökemiajuttu onkin sitten tosi oleellinen, ja terapeuttia kannattaa vaihtaa, jos tuntuu ettei kemiat natsaa.

Minun terapiani alkoi psykiatrin vastaanotolla. Hän kyseli ensin perusasiat, eli henk.tiedot ym. Sitten hän kysyi miksi olen siellä. Meni varmaan yli puolet ajasta vain itkien. Hän ei kysellyt, ei keskeyttänyt, antoi minun olla ja itkeä. Ensimmäinen aika oli tunnin mittainen. Hän ei usein ottanut omia asiakkaita, vaan ohjasi jollekin sopivalle, kuten yllä monet ovat kertoneet. Minut tämä psykiatri kuitenkin jostain syystä piti omana potilaanaan. Minusta ensimmäiselle kerralle ei pidä valmistautua, se ei ole työhaastattelu tai vastaava. Nimenomaan se eka kerta kertoo vastassa olevalle henkilölle paljon, ja varsinkin jos et ole valmista sepustusta laatinut etukäteen. Anna virran viedä ja pura itsestäsi juuri se mitä sillä hetkellä on tulossa. Ota heikkoutesi ja epäonnistumisen tunteesi vahvuutena. aika usein omien vaikeuksieni aikana sanoin että minun heikkouteni on minun vahvuuteni. En pelkää heikkouttani, silloin muutkin ymmärtävät enemmän, kuin jos yrittää näytellä vahvempaa kuin onkaan. Se näkyy läpi, etkä saa haluamaasi apua tai tukea, kun sinun kuvitellaan olevan jotain muuta kuin olet. Tsemppiä ja Joulumieltä kaikesta huolimatta

Istut alas, rentodut. Kyllä se toinen henkilö esittää kysymykset ja antaa sinulle aikaa puhua tai miettiä. Anna tunteiden tulla vaikka heti. Ammatti-ihmiset ovat nähneet ja kuulleet "kaiken" joten he eivät häkelly vaikka sinä häkeltyisit.

Olen ollut itse asiakaana ja nyt työni puolesta taas eräällä tavalla sillä toisella puolella.

Ekat käynnit tuntuvat varmasti karmeilta, vanhojen juttujen kaiveleminen väsyttä koko päiväksi, ja tunnet että sinut on "leimattu". Mutta eteenpäin, niinkuin mummo lumessa!

Tsemppihalaukset <3

Tänään vasta löysin blogisi. ja luin sen kaikkien joulukiireiden ohessa..
Hienoa, että pääset terapiaan. Pärjäät varmasti elämässä ilman sitäkin mutta ota ihmeessä kaikki apu ja tuki vastaan. Olet arvokas ihminen. Hienoa, että tiedät jo haluavasi lämpimän, toisiaan kunnioittavan parisuhteen!
Älä anna miehesi enää hyväksikäyttää itseäsi. Myös siitä jää jäljet pitkäksi aikaa. Olet kokenut niin kovia asioita, että suurin osa meistä ihmisistä ymmärtää ja hyväksyy ja kannustaa siihen. Tietämättömät, typerät ihmiset syyllistävät.
Voi miten paljon minulla olisi sanottavaa sinulle.. mutta toivotan sinulle paljon onnellisia päiviä ja vuosia elämääsi. Elämä on lyhyt. Tämä on kuitenkin ihana paikka joten ota kaikki apu ja tuki vastaan, jotta sinäkin saisit onnen ja turvan.

Suuri kiitos kaikille neuvoista, ohjeista, tsempeistä, ihan kaikesta.

Tiesin että teiltä saan vähän eväitä mihin tukeutua kun terapiaan menen.

Tosi hieno juttu, että sait terapia-ajan! Tuossa olikin hyvä vinkkejä yllä. Haluaisin vielä muistuttaa, että kukaan ei odota sinulta "täydellisiä" ja analyyttisia vastauksia - siellä tiedetään, ettei ihminen aina itsekään ole selvillä muusta kuin siitä, että on niin paha olla että tarvitsee apua.

Siellä myös tiedetään, ettei tilanne ole helppo: vaatii rohkeutta puhua arkaluontoisita asioista vieraalle ihmiselle - kukaan ei siis odota sinulta mitään avautumista heti kättelyssä.

Tsemppia sinulle paljon jo nyt!

Elegia kiitos. Olen jo paljon rauhallisempi terapian suhteen ja melkeinpä odotan sitä valoisin mielin.

Hyvää uutta vuotta!