Heti maanantaina (12.1) laitoin isopyörän pyörimään ja soittelin muutaman puhelun. Puskaradio lähti liikkeelle todella tehokkaasti, sillä maanantaina minulle tarjottiin ensimmäistä mummonmökkiä, joka tosin oli liian kaukana työpaikastani.

Tiistaina jälleen uusi soitto, mutta tällä kertaakaan ei napannut.
Perjantai-iltana sain todellisen herkkupalan: vanha kansakoulu, jossa on kolme asuntoa. Omani olisi ollut 120 m², vuokra muutaman satasen. Viimeisen päälle rempattu unelma. Sovin näytön seuraavan viikon tiistaille.

Mieheni lähti reissuun perjantaiaamuna, joten olin sunnuntai-iltaan saakka yksin. Koko viikonlopun itkin ja vaikersin yksinäni, sitä että minun pitää lähteä kotoani. Sieltä, missä minun sydämmeni on, sieltä minkä piti olla minun kotini kunnes kuolema korjaa.  

Näissä mietteissäni olin, kun hän sunnuntai-iltana saapui. Päätin, että nyt asiat selvitetään: kerroin, että menen tiistaina katsomaan asuntoa ja otan sen jos yhtään tuntuu edes sinnepäin, että se on hyvä.

Hän alkoi itkemään, pyysi antamaan vielä yhden mahdollisuuden. Että osoittaisi olevansa arvoiseni mies. Minä annoin hänelle vielä yhden mahdollisuuden sillä ehdolla, että hän muuttaa väliaikaisesti kotoa pois toukokuun loppuun saakka.

Hän suostui.

Laitan tämän postauksen tulemaan ajastettuna. Jos kaikki on mennyt hyvin, tämän ilmestyessä mieheni on kerännyt tavaransa ja minä olen kotonani yksin.

Minulla ei ole aikomustakaan antaa hänelle mahdollisuutta, mutta minä tarvitsen nyt aikaa miettiäkseni asioita, rauhoittuakseni. Pahoinpitely, terapia, kodin menettäminen ja moni muu asia on saanut pääni niin kaaokseen, että tämä on hyvä ratkaisu tähän saumaan, olettaen, että tämä asumusero edes jollain lailla toimii.

Ja vielä kaikkeen tähän lisänä on sanomaton mieheni koko ajan läsnäoleva vihamielisyys. Hän yrittää sitä peittää hyvätahtoisuudella, mutta minä tunnen sen läsnäolon koko ajan. Minusta todella tuntuu, että tämä kaikki päättyy vielä todella ikävästi.

Toivotaan, että olen väärässä.

(P.s kuvassa oleva koulurakennus on melkein identtinen sen kanssa, mihin olisin saanut mahdollisuuden muuttaa. Se olisi ollut niin ihana...)