Päivitän taas hieman kuulumisiani, kun en ole sitä tehnyt pitkään aikaan.

Terapiassa menee hyvin, vaikka välillä onkin rankkaa. Yhdenkin "tarinani" jälkeen terapeutti sanoi minulle että "tuo on kidutusta. Natsit käyttivät samaa metodia kiduttaessaan juutalaisia." 
Näiden tajuaminen meinaa välillä salvata hengityksen. Alkaa pikkuhiljaa tajuamaan oikeasti, mitä on tapahtunut. Ja toisaalta, tapahtuneiden asioiden tajuaminen auttaa ymmärtämään minua itseäni myös. Ja oli miten oli, niin hyvää tekee. Niin sielulle ja ruumiille.

Löysin itselleni ihanan kodin, pienen talon maalta jossa on 3 huonetta ja tupa. Siihen pääsen muuttamaan toukokuun puolessa välissä tai viimeistään kuun lopussa. Vihdoinkin siltä osin alkaa elämä järjestyä.
Myös kesälomaa odotan kuin lehmä kevättä -tiedossa olisi autuas 10 viikon loma.- Ja aion nauttia joka hetkestä täysin siemauksin.

Ex-mies on täysin poistunut elämästäni, menneillään on omaisuuden ositus ja sen jälkeen en hänestä varmaankaan enää mitään kuule. Tälläkin saralla siis asiat on kunnossa.

Oma rakkauselämäni menee kuten tähänkin asti -mies on edelleen mukana kuvioissa-. Ollaan ja elellään, välillä sotaisasti tapellen, mutta toisistamme välittäen. Tästä kuviosta en jaksa ottaa paljoakaan stressiä, sillä asiat menevät niinkuin menevät. Ei kannata etukäteen murehtia.

Joten vaikka välillä tekeekin niin kipeää että ei mitään rajaa, niin tunnen kuitenkin eläväni elämäni yhtä parasta ajanjaksoa. Kaikkien suruineen ja iloineen.

Kesä tulee. Toivottavasti meidän kaikkien sydämmeen myös.

Tänään on ollut erityisen paha mieli, ja kun on paha mieli, niin se näköjään aiheuttaa myöskin muistojen saralla pahaa verta. 
Mieleeni tulvahti eräs muisto, joka on, suokaa anteeksi, hyvinkin sekava, mutta sellainen, että se on saatava ulos heti.

Siinä muistossa tapahtuu jälleen jotain kamalaa. He tappelevat, huutoa, eläimellistä huutoa.

Luulen että Martti päätti rangaista meitä kaikkia, hän raahaa meidät -siis minut ja äitini- kylpyhuoneeseen.  En todellakaan muista kaikkea mitä silloin tapahtui, mutta muistan sen, että kyyhötämme äidin kanssa saunan lauteilla.

Ja sitten tulee vettä. Jääkylmää, inhottavaa. Minua paleltaa, vaatteeni liimautuvat inhottavasti ihooni kiinni tehden kylmästä vedestä vielä kylmempää.

Juuri kun luulen, että en kestä enempää, vesi vaihtuu lämpimään. Ensin ihana lämmin vesi lämmittää jäisen ihoni, kunnes lämpö saa täyden tehon itseensä. Vesi on tulikuumaa. Polttavan kuumaa.

Tätä leikkiä sitten jatkuu pitkä tovi. Aina kun kuuma alkaa polttamaan sietämättömästi, tulee kylmä vesi. Ja toisinpäin.

Edelleenkään ei ole mitään muistikuvaa siitä, että miten tuo ilta tuosta jatkui, tai miten se päättyi. Ehkä hyvä niin.

Sen vain muistan, että kylmä vesi tuntui inhottavammalle kuin kuuma.

Ja minua olisi itkettänyt kovasti.

Ihan ensimmäiseksi varmaan huomannette, että otin blogini salasanan takaa pois, koska en usko enää olevan mieheni puolelta mitään uhkaa.

Toiseksi pyydän anteeksi laiskaa päivättämistä blogini suhteen, elän vain ihan kummallista aikaa; viinaa, baareja, työtä hullun lailla, valvomista, väsymystä, itkua, raivoa. Surua menetetyistä unelmista ja haaveista, iloa uudesta tulevasta elämästä, pelkoa kaikesta.
Lisäksi aiemmin kertomani mies jäi jotenkin kummasti elämääni, olemme kertomastani ensimmäisestä yöstä lähtien olleet tiiviisti yhdessä; en oikein tiedä, onko se viisasta mutta menkööt tätä niin kauan kuin hyvältä tuntuu.

Mutta en minä ole unohtanut kirjoittamista, tällä hetkellä vain tuntuu hyvältä mennä ja tulla aivan päättömästi. Rauhoitutaan sitten kun sen aika on.

Elämä tuntuu juuri nyt toisinaan hyvältä, toisinaan helvetin pahalta. Mutta kuulunee kaikki asiaan.

Sunnuntaina pääsin muuttamaan ja vaikka ei minulla paljon mitään ole, niin olen onnellinen.

Elämä voittaa.

Terapiassa käyty ja on pakko todeta että hyvää tekee. Se että pystyy ja saa itkeä, raivota, olla ihan mitä vaan ja toinen ei siitä ole moksiskaan, on ihanaa. Tästä eteenpäin enemmän tai vähemmän terapia-ajat ovat säännöllisesti joka perjantai.

Mutta onneksi sain voimia lähteä sinne, olen varma että se auttaa minua monin tavoin.

Ja asuntorintamalle; jos kaikki menee hyvin ja parhain päin, minä asun omassa asunnossa jo lauantaina. Otin sittenkin yhteyttä siihen, joka tarjosi minulle siitä kansakoulusta asuntoa ja nyt näyttää siltä että siitä tulee minun kotini ainakin toistaiseksi. Olen ihan intopinkeenä täällä, voi kun kaikki menisi hyvin.

Lisäksi luulin, että 5 viiikkoa kadoksissa ollut kissani olisi menehtynyt, mutta sepä tulikin yhtäkkiä sinne vanhan kotioveni taakse, täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Laiha se oli ollut, mutta muuten ihan ok.

Eli tämä viikko on ollut tähän mennessä oikein hyvä. Asiat sittenkin näköjään järjestyvät, kun jaksaa vain uskoa.