Jaahans, siis todellakin lastensuojelu (tai sossutädit yleensä) pääsi jäljillemme ja niinhän siitä tuli muutto.
Uusi talo, uusi osoite ja uusi elämä.

Todellakin.

Tätä ennen päihteiden sävyttämä elämämme pysyi kuosissa jollain lailla, mutta sitten Mara ja mutsi päättivät lähteä lomamatkalle pitkin suomen maata, joka päättyi ennenkuin alkoikaan siihen, että he ajoivat kännissä auton metsään. Martti sai rattijuoppoudesta tuomion ja linnareissuhan siitä tuli.
Ainahan Martilla oli ollut vaikeuksia pitää mustasukkaisuutensa kurissa, mutta nyt kun hän oli kiven sisässä eikä päässytkään enää vahtimaan meitä koko ajan, helvetti pääsi irti.

En minä sitä sano, että äitini olisi ollut mitenkään enkeli tai viaton. Martin tuomion aikana, meillä kulki niin monenlaista miespuolista vipeltäjää, että sekosin moneen kertaan laskuissa. Ja he kaikki tiesivät, että kunhan vain pitävät mamman yläpään kostena, niin alapääkin pysyy märkänä. Naida saa niin paljon kuin ehtivät, ja vaikka kolme kerralla.  Ja kun sitten lopulta Martti vapautui, oli maksun aika.

Ennen linnareissua Martti ei koskaan ollut minuun koskenut, väkivalta kohdistui pelkästään äitiini. Mutta äitini kieltäessään kaikkien vieraiden miehien käynnit, Mara tajusi, että minähän olen ollut koko ajan paikalla..

Ensimmäinen koko yön jatkuva henkinen ja fyysinen kidutus ei liene koskaan häivy mielestäni. Paska mieli minulla, kun kerta on niin paljon asioita unohtanut, niin oisihan se tämänkin voinut hävittää.

Se oli taas niitä, kun ne oli dokannut jo monta päivää putkeen, tapelleet, sopineet, ryypänneet ja jälleen tapelleet. Tähänkin tottuu ja niinpä kävin nukkumaan normaalisti sinäkin iltana. Herään siihen, kun Martti seisoo sänkyni vierellä ja tivaa: montako miestä täällä kävi poissaollessani?

Nyt on pakko lopettaa, mun pää räjähtää. Jatkoa seuraa, kun saan nuppini taas selväksi.