-Rakas jumalani, päästä minut pahasta. Miksi sinä kiusaat enää minua, enkö minä ole jo tarpeeksi kärsinyt? 
Tätä minä hoin äsken tienlaidalla, kun ihan yhtäkkiä matkalla töistä kotiin minä vain... romahdin? Aloin itkemään hysteerisesti, ilman mitään syytä ja tuli niin paha olo, että vaikka ajoin sakeassa lumimyrskyssä isolla valtatiellä, piti laittaa auto parkkiin ja mennä oksentamaan ojanpenkkaan. Ja koko ajan toivoin, että vaikka rekka tulisi ja karauttaisi minut matalaksi. 
 
En ymmärrä mitä minulle tapahtuu. En saa unta, joka osaltaan varmasti vaikuttaa tähän pahaan oloon. Minulla on muisti mennyt, kuulostaa varmasti ihan hullulta, mutta jos töissä en visusti kaikkea pistä samantien paperille, niin minä unohdan. Jos saan tekstiviestin, niin unohdan sen samantien enkä muista vastata siihen. 
Olen toista viikkoa yrittänyt työstää erästä muistoa lapsuudesta, minä olen ihan varma että sen piti olla päässäni, mutta joka kerta kun yritän muistella, on kuin ovet lyötäisiin joka paikassa nenäni alla kiinni -minä en muista-. Ja juuri kun minä jo yhdessä vaiheessa luulin, että mieleni alkaisi avautumaan, niin tuntuu että käy juuri päinvastoin. 
 
Minä en ymmärrä miten olen ajanut itseni tälläiseen jamaan. Miten olen voinut päästää elämäni näin rempalleen henkisesti, miten ihminen tekee itselleen näin?
Minua ärsyttää ympärilläni olevat ihmiset suunnattomasti, heille kaikille minä olen pelkkä tahtoo Vikiltä jotain-kone, jokainen on minulta vaatimassa jotain. Äitini seuraa, olutta, siivousapua, ihan mitä vain. Sanomattakin selvää liene, että aviomies persettä, pitäisi kuulemma olla enemmän sitä ja tätä, alkaa harrastamaan jotain, olla aktiivisempi. Pikkusiskoni, jonka puolesta olen niin monet taistot taistellut oman henkeni uhalla, tahtoo minun hankkivan sille tyhjästä huonekaluja ja sisustustekstiilejä ja hyvä ettei kuuta taivaalta.
Ja perkele sanon minä. Eikö tässä hemmetin maailmassa ole ketään, jolle minä olisin jotain muuta kuin kulutushyödyke? 
 
Miltä ihmisestä tuntuu, jos se romahtaa henkisesti? Miltä minusta pitäisi tuntua?
Tiedättekö, että minä luulen, että sittenkin tarvitsen sitä terapiaa, vaikka niin urheasti muuta eräs päivä vakuuttelinkin. Osaako kukaan neuvoa, että mihin minun pitää olla yhteydessä, että saan apua? On vain tunne, että itsekseni en enää selviä. Tekeekö se minusta huonon? Huonomman kuin mitä jo olen? 
 
Kun saisin olla edes päivän joku muu. Joku, jonka silmät eivät ole nähneet sitä mitä minun on. Joku, joka ei tiedä miltä lyöminen tuntuu. Joku, joka olisi viisaampi kuin minä ikinä osaan olla. 
 
Kun saisin olla päivän onnellinen.