Ja voi kuinka katkeraa se onkin välillä. 

"Vaikka tamma puttaalla huorin tekee, niin se on minun syy."

Olen jo joskus aikaisemmin teille kertonut, miten minä olen kantanut syyllisen osaa koko elämäni. Vaikka mitä tapahtui, niin jollain kummalla siitä tehtiin aina minun syntilistalleni uusi lisättävä ja se todella riipoo minua. Muistan lapsuudesta erään kerran, kun porukat olivat olleet monta päivää aivan sekaisin ja heillä oli ollut siinä jossain välissä tilipäivä. Jostain ihmeellisestä syystä, he olivat nostaneet suuren summan rahaa lompakkoonsa, yli 3000 tuhatta markkaa, joka siihen aikaan oli todella iso summa. Ja tuo raha hävisi heidän lompakostaan. 

Minusta tehtiin syntipukki, varas ja valehtelija. Olin kuulemma varastanut ne ja niinpä kuulustelut aloitettiin. En tiedä mihin olisin päätynyt, ruumishuoneelle vai teho-osastolle, jos veljelleni ei olisi jossain vaiheessa potenut omantunnontuskia ja hän tunnusti vieneensä nuo rahat. Olivat poikien kanssa ostaneet pimeää viinaa, ajelleet taksilla ja muutenkin laittaneet elämän risaiseksi. Tuhlanneet koko summan. 

Veljeäni ei tapauksen johdosta sen kummemmin rangaista, mutta minua oli jo ehditty, niin monin tavoin. 

Nyt jouluaattona äitini osoitti minulle mieltään, kun toi meille siskoni koiran, joka hyökkäili meidän koirien kimppuun, sotki paikkoja ym. Minä yritin ystävällisesti hänelle sanoa, että voisiko ainakin ruoan ajaksi koiran viedä hänen talolleen, että saisimme ruokarauhan. Äitihän otti huolella nokkiinsa, toivotti puolen päivän aikaan hyvää loppuelämää oven raosta. Kun olen niin paha ja pikkumainen. 

Tuli kuitenkin joulupöytään syömään, mielenosoituksellisesti ei syönyt paljon mitään, kun "tuli niin paha olo" meillä. 
Myöhemmin aattoiltana siskoni lähti nukkumaan ja hänen miehensä jäi meille vielä istumaan. Joi punaviiniä aika reippaasti, tuli melkoiseen humalaan. Seuraavana aamuna siskoni tulee meille räyhäämään, että kun minä tahallani ihmisiä juotan. Sanoi tämän ja hävisi ovenraosta. Ei kiitosta, ei mitään. Ei edes käynyt tänään hyvästelemässä kun kotiinsa lähti. Ja näille ihmisille minä hamstrasin 400 eurolla ruokaa ja hyvää kaappiin, että ei ainakaan nälkä tule. 

Kyllä minä olen niin paha ihminen, kun minä ajan koirat yönselkään jopa jouluaattona ja juotan kumppanit väkisin humalaan. Luulisi, että olisi jo tähän kaikkeen tottunut, mutta kun ei vaan ole. 

Ja tiedän, että tämä kuulostaa pikkumaiselta, mutta kun oikeasti; olen niin pitkään ollut kaikkeen ympärilläni tapahtuvaan pahaan syyllinen, että minä en enää jaksaisi. Kun oikeasti yritän olla vain hyvä, yritän kaikkien puolesta olla ja mennä niinkuin oikein on. Mutta kun mikään ei riitä. 

Mitä sitä pitäisi tehdä, että minusta tulisi heidänkin silmissään edes jollain lailla hyvä ihminen?