Taas yksi vuosi on pyörähtänyt ja vetelee viimeisiään. Aikamoinen vuosi tämä on ollutkin.

Jos joku olisi viime vuonna tähän aikaan minulle sanonut, että olen tässä tilanteessa kuin nyt, väittäisin hänen valehtevan. Terapiaan menossa, tämä blogi ja sen mukana tuomat matkat lapsuuden maisemiin, avioero, äidin kanssa välit poikki, henkinen irtiotto kaikkeen materiaan. Huh huh. Olenpa pitänyt melkoista remonttia elämässäni, voi hyvänen aika.

Jo pelkästään sen myöntäminen, että kaipaan ihmistä lähelleni, on mullistavaa. Puhumattakaan, että se ihminen koskisi minuun, ajatus on aivan huumaava. Olen jopa alkanut ajattelemaan seksiäkin, sitten joskus. Voisiko se onnistua? Tosin joka kerta kun itseäni peiliin katson, tulen vääjäämättä siihen lopputulokseen että ei. En minä voi antaa kenenkään katsoa minua, minua joka on niin ruma ja vastenmielinen. Mutta ehkä joskus, sitten kun minä olen vähän enemmän haluttava.

Avioeronhan minä olen henkisesti jo tehnyt, elän mielessäni jo sitä aikaa, kun kaikki on selvää ja ohi. Oikeastihan elän jonkinlaista suvantovaihdetta, kulutan aikaa että mieheni hyväksyisi asian ja päästäisi minut irti. Mutta kaikki ajallaan.
Äidin kanssa välit ikävä kyllä eivät pysy kauaa poikki, jos yhtään entiseen on uskominen. Mutta saanpahan vähän hengähdystaukoa hänen kuristusotteestaan.
Ja tuo kaikki muu, niin..aika näyttää miten tässä elämässä sitten käy.

Uskon kuitenkin että osaltani tuleva vuosi on muutosten vuosi. Sen on pakko olla, suuntaan tai toiseen ja todella toivoisin, että edes jonkin verran asiat menisivät toivomallani tavalla. Toivon että vuoden päästä kun teille kirjoitan, olisi elämä jo valoisempaa ja monet nyt mieltä askarruttavat asiat alkaisivat olla jo selkeämpiä.

Mutta koska huomisesta kukaan ei tiedä, tyydyn toivottamaan teille kaikille Upeaa Uutta Vuotta 2009. Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Tähän minä uskon ja luotan.