Jouduin äsken eräitten olosuhteiden pakottamana käymään kotona. Harmi että minulla ei ole järkeviä sanoja oloani ja näkemääni sanoiksi pukea, mutta yritetään.

Harmaa väri on palannut mieheni kasvoille, te ette pysty kuvittelemaan sitä vihaa ja raivoa, minkä minä äsken kohtasin. Hän on täysin umpimielinen, psykopaatti. Ja uskokaa kun minä sanon, erittäin vaarallinen.

Hän katseli minua kulmiensa alta kuin joku mielipuoli, kyräillen. Joka kerta kun hän liikahti, piti minun tarkkaan katsoa ettei hän vain ala lähestymään minua teräaseen tai minkään aseen kanssa.

Minä olen kuulkaa niin lirissä tuon hullun kanssa.

Kun tulin äitini luokse aivan järkyttyneenä, äitini otti jälleen kantaa asiaa, ihanaa.

Kuulemma minä ansaitsen tämän kaiken. Kuulemma minä olen aina ollut täysin kylmä ja tunteeton ihminen ja kuulemma on ihan hyvä, että elämä minua vihdoinkin opettaa. Hänen mukaansa hän nauttii, että minä vihdoinkin joudun maksamaan oppirahat. Oppirahat siitä, että elämä ei ole helppoa eikä läheskään aina mukavaa.

Hassua minä luulin jo tietäväni että elämä ei ole helppoa eikä aina mukavaa?

Minä olen hirvittävän paha ihminen, pakko olla. En minä muuten olisi tässä tilanteessa  eikä lähelläni olisi näin paljon ihmisiä, jotka toivovat minulle näin paljon pahaa.

Ja ihan rehellisesti voin sanoa, että kohta minä en enää jaksa, minä en jaksa enää taistella.