Puhelimeni soi tänään keittiössä. Minä istun talon toisessa päässä ja Mies huutaa kuin heikkopäinen, että etkö kuule, mikset vastaa?? Vastaan hänelle, että en minä viitsi, sieltä soittaa joku puhelinmyyjä. Alkaa kuulumaan askeleitten töminä, kun mies norsun lailla sadatellen samalla juoksuttaa puhelimen minulle. Totean vain, että en minä siihen vastaa, en minä mitään osta. Naurahtaen minulle hän sanoo, että  mistä hemmetistä minä voin tietää, että onko siellä mikä-vaan-myyjä? "Mutta kun minä vain tiedän." Kyllästyneenä hänen epäluuloisuuteen soitan vastaamattomaan numeroon, josta kuuluu; Hei, soitit A-lehden vastaajaan.

No niinhän minä juuri sanoin.

Vastaavanlaisia tapauksia tapahtuu minulle paljon. Monesti tiedän soittajan, ennenkuin edes menen lähellekään puhelinta, se vain soi omanlaisesti eri ihmisten kohdalla. Tiedän asioita paljon etukäteen, olen oppinut luottamaan vaistoihini, mitä ikinä ne sanookin ja suunnistan niiden opastamana. Vaan missä ihmeessä minun kyky vaistota asioita on nyt? Miksi ihmeessä ne eivät kerro minulle, mitä minulle tapahtuu tai edes sitä, mihin suuntaan minun pitäisi lähteä? Mikä voisi olla seuraava vetoni?

Nii-in. No kai tämä on parempi kuin ei yhtään mitään. Edes tänään vältin sinnikkään lehtimyyjän pakkomyyntiyrityksen.

Ehkäpä jo huomenna tiedän, mitä minä teen elämälläni.