Lueskelin tässä Andren postausta siitä, että miten hän reagoi lapsuutensa aiheuttamiin traumoihin ja millä tavoin hän yritti niistä selviytyä ja yrittää edelleen. Ja aloin ajattelemaan omaa reagointiani silloin aikanaan. Toiset meistä kapinoivat, toiset uppoutuvat omaan maailmaan, toisista tulee ylikilttejä, kuka mitenkin taistelee, jotta jäisi edes jollain lailla henkiin. 

Minä olen täysin vakuuttunut, että minut pelasti kovakalloisuuteni. Minähän aika pienenä jo kovetin itseni kaikelle, mitä kotona tapahtui, itkin harvoin, näytin pahaa mieltä tai ahdistustani vielä harvemmin. Kun Martti otti minua vaikka kurkusta kiinni ja puristi, minä nostin pääni pystyyn ja tuijotin sitä suoraan silmiin, täynnä vihaa ja uhmaa, täynnä halveksuntaa. Kun hän löi minua, minä en älähtänytkään, vaan edelleen tuijotin häntä äänettömästi, säälien. Vanhempana otin käyttööni vielä halventavat sanat; lyö vielä kerran sika, lyö kun et pienuudessasi muuhunkaan pysty. 
Ja Marttihan löi. 

Kun minusta sitten ikäni puolesta kasvoi aikuinen, kääntyikin osat toisinpäin -minun vuosikymmenen uhittelu oli alkanut kantaa hedelmää- ja nyt Martti pelkäsi minua. Olin tuossa vaiheessa nuoruuden angstissani niin vihaa täynnä ja henkisesti vahva, että jopa Martti kavahti minua. Kun äitini lopulta erosi Martista 25 vuoden helvetin jälkeen sen vuoksi että Martilla oli toinen nainen, alkoi Martti uhkailemaan äitiäni. Ja äitini uhosi aina Martille, että jos ei rauhoitu, hän kutsuu Vikin käymään kylässä. Ja Martti rauhoittui. 

Nauraisin, jos ei itkettäisi niin paljon. 

Niin että minut pelasti se, että en antanut koskaan periksi. En suostunut alentamaan itseäni niin paljon, että Martin nähden olisin alkanut itkemään. Tai että antaisin Martille sen nautinnon että näkisi miten paljon minuun koski. (lukuunottamatta muutamia "heikkoja hetkiä" ) Vaikka minuun koski usein ja paljon. Pelotti vielä enemmän.
Mutta minä nuolin haavani jossain, missä kukaan ei nähnyt ja palasin takaisin aina entistä vihaisempana. 

Mutta entä nyt? Voi miten Martti nauttisi, kun se näkisi minut nyt. Muistan hänen järjettömän silmänsä ja katseensa vieläkin; Hän sai sittenkin minut pelkäämään. Hän sai sittenkin minut huutamaan tuskasta. 

Hän sai sittenkin nautintonsa.